Viikon alkua

Syön liikaa. Aivan järkyttäviä määriä. Tämä raivostuttaa minua aivan suunnattomasti - taas yksi osoitus siitä etten hallitse itseäni. Minä haluan olla vahvempi mutta en esää osaa.

Olen miettinyt tulevaisuutta ja tehnyt muutaman yrityksen sen parantamiseksi. Jos minulla kävisi tuuri, jos asiat menisivät niin kuin haluan, olen ensi vuonna hyvin kaukana tästä maasta tekemässä työtä paikassa, josta olen unelmoinut vuosia. Mutta ennen kuin anna itseni haaveilla tästä liikaa minun kannattanee muistaa, että kohdalleni ei ennekään ole osunut liikaa onnea, joten luultavasti nytkään sitä ei ole odotettavissa. Mahdollisuus menee ohi ja minä jumiudun tänne loppuiäkseni.

Aina löytyy joku parempi.

En pidä Suomesta, sen näennäisestä suvaitsevaisuudesta ja muka-tasa-arvosta. Pimeästä, pitkästä talvesta ja kylmästä kesästä. Ihmisistä joiden tyhjänpäiväisen puheen ymmärrän julkisissa kulkuvälineissä. Olen ollut riittävän kauan muualla tietääkseni etten kuulu tänne vaan johonkin aivan muualle. Minä vihaan sitä kateellisuutta ja tasapäistämisen kulttuuria mikä täällä vallitsee. Aina mennään tyhmimmän ja hitaimman ehdolla ja auta armias jos jollain menee paremmin kuin muilla - sitä ei suomalainen kestä. Tässä ollan samalla viivalla saatana ja poispyrkiville on saunan takana tilaa. Sinun ei pidä joukosta erottuman.

Nyt on maanantai. Huomenna herätessäni toivon että olisi jo ilta. Pidän työstäni kohtuullisen paljon mutta itseäni en jaksa. Miten keneltäkään voidaan vaatia niin paljon kuin minulta - olla itseni kanssa joka hetki.