Aikaisemman tekstini kommenttilaatikossa anonyymi arveli: "Vaikka epäilemättä oletkin epätasapainoinen et mielestäni vaikuta itsetuhoiselta: Kuolema ei ole sinulle vakava asia vaan makaaberin huumorin aihe."
Tämä on osittain totta. En minä halua kuolla vaikka välillä, itseäni lainatakseni, tuntuu että olisi helpompaa vain jäädä auton alle. En usko että minusta olisi tappamaan itseäni. Se tuntuisi lähinnä luovuttamiselta.
Anonyymi on tosin väärässä sekä itsetuhoisuuteni että kuolemanvakavuuteni (hah, hah) suhteen. Minä olen hyvinkin itsetuhoinen, sillä tavalla kuin itse sanan sisällön käsitän. Totta - jos termi rajataan kuvaamaan vain kuoleman tavoittelua/ihannointia, en sitä täytä. Mutta se miten minä toimin ja itseäni kohtelen vastaa mielestäni ainakin jotain itsetuhoisuuden määrittelyä.
Suhtaudun kuolemaan myös mitä suurimmalla vakavuudella. Se on ainoa asia, joka on täysin varma, joten jo senkin takia sitä kohtaan on osoitettava tiettyä kunnioitusta.
Haluan kiittää anonyymia, kommenttisi aikaansai mielekiintoisen ajatusketjun, jonka sisältöä en lähde tähän tätä enempää purkamaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti