Onneksi heinäkuu loppui. Odotan syksyn saapumista hyvin paljon, koska se tuo mukanaan asioita, joiden toivon parantavan elämääni.
Tämä on aika tuttu olotila minulle, odottaminen. Tuntuu että jatkuvasti elän jonkinlaisessa välitilassa, parempia aikoja odotellessa. Jaksan eteenpäin sen voimalla että uskottelen itselleni, että jonain päivänä kaikki onkin paremmin.
Onko? Mitä jos se kaikki onkin tässä? Ajatus on niin kammottava, etten halua sitä pääni sisälle.
Olen onnistunut lopettamaan oksentamisen, ainakin nyt vähäksi aikaa, ja kiitos sen kasvoni ovat vähemmän turvonneet etenkin aamuisin. Tämä on todella hyvä juttu. Syön edelleen aivan liikaa, jotenkin holtittomasti; periaatteessa hyvin ja oikein, en siis vedä mitään paskaa, mutta määrät vain ovat liian suuria. Yritän opetella nauttimaan nälän tunteesta taas, ja pikku hiljaa se alkaa ehkä onnistuakin.
Menneellä viikolla urheilin paljon, määrän joka riittää itsellenikin. Olkapäiden lihassyyt näkyvät ehkä aavistuksen enemmän kuin vielä pari viikkoa sitten, mutta muuten oloni on lihava ja inhottava. Johtuu, toivon, osaksi tuosta helteestä. Muutenkin olo on kurja, olen hirvittävän väynyt, niveliäni särkee ja lihakset ovat voimattomat. Lepopulssi hakkaa aamuisin joskus liian kovaa.
Tulisi jo se syksy. Silloin voisi pukeakin enemmän päälleen eikä levitellä tätä lihamäärää muiden riesaksi.
20080802
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti